Kiittämisen karvas kaiku!
Kiittäminen, kehuminen ja kannustaminen. Kolme pyhää graalin maljaa nykypäivän työelämäpsykologiassa. Niitä ylistetään kuin ne pelastaisivat meidät työuupumukselta, maailmantuskalta ja huonolta kahvilta. Mutta toisin kuin annetaan ymmärtää, nämä kolme eivät ole universaaleja hyveitä. Ne ovat usein lähinnä keinoja pehmustaa sitä väistämätöntä, että mikään ei oikeasti muutu.
Kiitoksen todellinen luonne: odotuksia ilman takuuta
Sanotaan, että kiittämällä osoittaa arvostusta. Voi olla. Mutta joskus se tuntuu enemmänkin velvollisuudelta kuin vilpittömyydeltä. ”Kiitos” on kuin automaattinen kuittaus, joka lähtee suusta ennen kuin aivot ehtivät mukaan. Ja jos jää saamatta, ollaan loukkaantuneita. Elämää, jossa kiitos on itsestäänselvyys silloin kun sen saa, ja loukkaus silloin kun ei saa.
Suomalaiset ovat huonoja kiittämään. Hyvä niin. Se estää meidän hurahtamasta amerikkalaiseen tekohymyyn ja latteuksiin. Kiitoksen puute ei ole aina tylyyttä – joskus se on vain rehellistä välinpitämättömyyttä.
Kehumisessa on aina mukana epäilyksen siemen
Kun joku kehuu, ensimmäinen reaktio ei ole ilo vaan epäluulo. ”Mikähän tässä nyt on taka-ajatuksena?” Kehu harvoin kuulostaa neutraalilta. Se joko liioittelee, valehtelee tai on vähintäänkin tilanteeseen nähden liian kirkassävytteinen. ”Ei huono” on sentään realistinen – se kertoo, että ei ollut kyllä hyväkään, mutta ei jakseta moittia.
On syy, miksi suomalaiset sanovat kuultuaan joltain kehun talvitakistaan, että ”vanhahan tämä jo on”. Se on suojakilpi. Jos ei ota kehua vastaan, ei voi pettyä, kun seuraavalla viikolla sama ihminen unohtaa koko olemassaolosi.
Kannustaminen – kohteliaisuuden ja epätoivon välimaasto
Jos ei voi kiittää tai kehua, voi kannustaa. Niin sanotaan. Mutta joskus kannustus kuulostaa enemmänkin siltä, että yritetään lähettää näivettyvä kasvi aurinkoon ennen kuihtumista. ”Kyllä sinä tämän opit” on usein koodi sanoille ”vielä et osaa, mutta odotamme ihmettä.”
Kannustaminen on kuin balsamia haavaan, jonka joku juuri avasi. Se tuntuu hetken lämpimältä, mutta haava ei katoa mihinkään.
Harjoitus – Kurjan kiitoshaaste
Unohda ”kiitollisuuspäiväkirja”. Tee sen sijaan ”unohdettujen kiitosten lista”. Kirjoita ylös kaikki ne kerrat, kun et saanut kiitosta, kehua tai edes nyökäytystä. Siitä muodostuu rehellinen kuva siitä, mikä ihmisissä on pysyvää: hajamielisyys, kiire ja taipumus unohtaa kaikki, mikä ei hyödytä suoraan.
Lopuksi (koska kohteliaisuus ei ole ikuista)
Voit toki kiittää ja kehua sydämesi kyllyydestä. Ehkei se muuta maailmaa, mutta saatpahan tuntea hetken olevasi parempi ihminen.
Tai voit istua kanssani varjossa ja tunnustaa sen minkä kaikki tietävät mutta harva sanoo ääneen: kohteliaisuudet ovat hetkellinen valuutta maailmassa, jossa unohdus ja välinpitämättömyys ovat ainoita asioita, jotka säilyttävät arvonsa.
Tarjakin on tehnyt tästä samasta aiheesta blogikirjoituksen. Käy lukemassa jos sinua jostain syystä kiinnostaa lukea Tarjan yltiöpositiivinen lällätys.
Kiittäminen, kehuminen ja kannustaminen – kolme arjen supervoimaa
